Jaanan tarina

Keväällä 2017 tyttäreni teki miehensä kanssa talokaupat Kyläsaaressa olevasta isosta talosta, jossa oli ennen ollut rautakauppa. Silloin en vielä tiennyt, että tuo kauppa tulisi muuttamaan elämäni. Olin sairaslomalla vakavan masennuksen takia. Elin suurimmaksi osaksi suklaalla, limulla ja pipareilla. Lisäksi minua vaivasi välilevyn pullistuma niskassa. Söin siihen noin kuusi lääkekuuria vuodessa ja lukemattomat määrät särkylääkkeitä puhumattakaan fysikaalisista hoidoista ja hieronnasta.

Kauppojen alkukankeuden jälkeen tyttäreni pääsi miehensä kanssa vihdoin muuttamaan ja alkamaan remontin. Remonttia ei suinkaan aloitettu asuintiloista vaan entisen rautakaupan puolelta. Sinne alkoi hahmottumaan heidän unelmansa eli oma kuntosali. Tarkoitus oli keskittyä vahvin mies ja -naislajeihin. Vävykokelas oli harrastanut lajia jo monta vuotta ja innostanut tyttärenikin. Minäkin sain osuuteni remonttihommista ja samalla tuli kokeiltua laitteita aina kun uusia ilmaantui. Salakavalasti innostus kuntoiluun lisääntyi. Olinhan toki ennenkin käynyt salilla, mutta tämä oli täysin erilaista. Innostuin mm. farmari- ja merimieskävelyistä, tukkipunnerruksesta, Herculeen otteesta sekä myöhemmin kivien nostosta ja renkaan käännöstä.

Alkukesästä aloin käydä salilla pari kertaa viikossa. Tyttäreni teki minulle oman ohjelman, jota tein siihen aikaan vielä suklaan ym. herkkujen voimalla. Pikku hiljaa alkoi mielessäni itää ajatus terveellisemmästä ruokavaliosta. Syksyllä olin valmis noudattamaan tyttäreni laatimaa ruokalistaa. Aloittaessani painoni oli noin 85 kiloa. Nelisen kiloa putosi nopeasti, josta innostuneena aloitin kunnon kolmen kuukauden dieetin. Alku sujui hyvin, mutta ruokamäärät pienenivät loppua kohden ja viimeiset kolme viikkoa olivat rankkoja. Koko dieetin tein yhtä rankkoja treenejä kuin ennenkin. Rankkaa oli, muta tässä vaiheessa olin oivaltanut rakastuneeni lajiin. Myös kroppani oli kokenut muutoksen sekä viiden kilon katoamisen.

Lähes koko elämäni olen kärsinyt heikosta itsetunnosta sekä inhonnut itseäni ulkoisesti. Yhtenä päivänä huomasin pystyväni katsomaan itseäni peilistä ilman inhon tunnetta. Välillä huomasin jopa ihailevani kroppaani ja olevani ylpeä itsestäni. Ilman tyttäreni ja vävykokelaani kannustusta en olisi tähän pystynyt. Tiedoksi vielä, etten ole ikinä välittänyt liikunnasta, mutta tämä juttu todistaa, että jokaiselle löytyy oma lajinsa.

Nyt eletään vuoden 2019 syksyä. Masennus on helpottanut, niskaan en ole syönyt yhtään lääkekuuria yli puoleentoista vuoteen. Kyykkäämisen aloitin tyhjällä tangolla ja nyt nousee 80 kiloa ellei jo enemmänkin. Maastavedossa oli sama alku ja nyt tulos on 140 kiloa. Kaiken kaikkiaan elämän laatu on parantunut ja ilokseni on myös mieheni ja poikani liittynyt salin mukavaan porukkaan.

%d bloggaajaa tykkää tästä: