Katjan tarina

Lapsena olin aikas pyöreä. Yläasteella painoni tasaantui, mutta peilistä tuijotti edelleen se pieni pallero. Aikuisikä meni painon kanssa jojoillessa, kunnes viimein löysin oman tapani pitää se hallinnassa. Hyväksyin sen tosiasian, että koko elämän on muututtava eikä sitä suklaata voi ahmia aina kun tekee mieli. Netistä löydetty perusruokavalio toimi pitkään pohjana syömisilleni. Pikku hiljaa sitä muokkasin ja tänä päivänä osaan jo joten kuten kuunnella kroppaani ja syödä sen mukaan. Aloitin kuntosaliharjoittelun äitini kanssa, alunperin vain painonpudotus mielessäni. Välillä käytiin enemmän, välillä vähemmän. Vapaiden painojen alue houkutteli, mutta kesti kauan ennen kuin sinne uskaltauduin. Ja kun uskaltauduin, voimakärpänen puraisi heti.

Tapasin Jussin keväällä 2015. Hänellä oli tarkat rutiinit syömisistään ja treeneistä. Itse elin tuolloin jonkinlaista ”kaksoiselämää” enkä vielä osannut valita jatkanko rellestystä vai asetunko aloilleni. Kävin vaihtelevasti salilla ja näytin Jussille videoita maastavedoista ja kyykyistä tekniikkavinkkien toivossa. Raudannälkä kasvoi koko ajan ja tyhmänä niitä levyjä ladottiin koko ajan lisää. Jussi päästi minut autotalliinsa talvella treenaamaan ja uskoi, etten toista kertaa tulisikaan, sillä tallissa oli kylmä eikä näkymä muistuttanut ihan peruskuntosalia. Minulla oli jäsenyys keskustaan salille, mutta yhä useammin valitsin kuitenkin suuren salin sijaan pienen autotallin. Siellä oli minulle mieleisempi rouhea meininki sekä aina vierellä mies, joka opasti treeneissä. Talvisin tallissa tosiaan oli kylmä ja hommasin karvavuorelliset tennarit eikä nekään aina riittäneet vaan mukana oli usein myös villasukat, pipoa unohtamatta. Heti kun lumi suli päästiin ulos treenaamaan lajeja. Tätä oltiin jo odotettu ja telineet sekä painot kannettiin ainakin kerran viikossa pihalle tien varteen. Aloittelijana tulokset lähtivät nopeaan nousuun, joka luonnollisesti lisäsi motivaatiota entisestään. Monipuolinen voimamiesurheilu vei minut täysin mukanaan.

Juhliminen on jäänyt osaltani oikeastaan kokonaan ja sekä treeneistä että terveellisestä ruuasta tullut koko ajan tärkeämpi osa elämää. Entinen elämäntyylini poikkesi Jussin elämästä niin paljon, että tuskin olisimme nyt yhdessä ilman tekemäni muutoksia. Kaiken olen kuitenkin tehnyt itseni takia ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Treenit kulkee huomattavasti paremmin, jos syö hyvin. Sillä mitä suuhun lykkää on myös huikea vaikutus henkiseen hyvinvointiin. Etenkin ruokailujen säännöllisyys on minun kaltaiselle nälkäkiukkuilijalle hyvinkin tärkeää. Raskaus ja imetys on opettanut kuuntelemaan omaa kroppaa entisestään ja tällä hetkellä en keittiövaakaa juurikaan käytä vaan osaan syödä tarpeeksi ilmankin. Ennen nykyiseen kotiimme asettumista henkistä puolta meinasi horjuttaa useampi muutto pienen ajan sisään. Kaikesta on nyt kuitenkin selvitty ja tällä hetkellä treenataan omalla salilla ja jaloissa pyörii yksivuotias tyttö. Puitteet treenaamiselle on nyt paremmat mitä voisi toivoa, mutta silti sitä kehtaa väillä valittaa jostain mitättömistä. Välillä on pysähdyttävä ja mietittävä mistä on lähdetty. Unelmista on tullut totta.

One thought on “Katjan tarina

  1. Tyttären unelman kautta on myös äidille löytynyt ihana harrastus jolla myös kroppa ja mieli pysyy aisoissa .Ensimmäistä kertaa elämäni aikana katson peiliin ja melkein aina olen tyytyväinen 😉

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: